Yritys

Arnoldsin tarina

Vuosi oli 1991 ja paikka eräs Etelä-Suomen lokakuinen rannikkokaupunki. Ensimmäinen Arnolds avasi ovensa ja oli näin Suomen ensimmäisiä amerikkalaistyylisiä leipomokahviloita. Tästä on jo 30 vuotta.

Kahvilan ei tarvinnut kauaa viihtyä yksin, vaan niitä alkoi pian nousta yksi toisensa jälkeen lisää. Ensimmäinen franchiseyrittäjä avasi oman Arnoldsinsa jo 1992. Nyt 30 vuotta myöhemmin löytyy kahviloitamme kattavasti koko maasta aina Helsingistä Ouluun asti.

Jokaista kahvilaamme luotsaa itsenäinen yrittäjä. Pisimmät urat Arnolds-yrittäjänä ovat jatkuneet jo yli 20 vuotta. Olemme päässeet todistamaan kahviloissamme myös sukupolvenvaihdoksia, kun eläköityvien yrittäjien jälkikasvut ovat siirtyneet toimipisteiden johtoon.

Tuoterepertuaari laajentuu

Donitsipaikkana aloittaneen Arnoldsin tuoterepertuaari on aikojen muuttuessa laajentunut paljon. Makean rinnalle on kaivattu jotain suolaista ja raikasta. Bagelit, Smoothiet ja monet muut amerikkalaiset herkut ovat saapuneet vuosien varrella täydentämään valikoimaa kera ensiluokkaisten kahvien.

Arnoldsin perustamisesta asti on ollut selvää, että panostamme ennen kaikkea korkealaatuisiin tuotteisiin ja hyvään palveluun. Kaikki herkkumme valmistetaankin omilla perinteisillä resepteillämme, parhaista raaka-aineista, päivittäin. Myös paljon kiitosta saanut iloinen ja nopea palvelumme on asia, josta saamme olla erityisen ylpeitä.

Tulevaisuus

Mitä seuraavaksi? Arnolds on jo tutkitusti maamme tunnetuimpia kahvilaketjuja. Lisäksi olemme saaneet kaksi Vuoden Franchisingketju-palkintoa. Näyttääkin siltä, että seuraavaksi tapaamme Arnoldseja myös Suomen rajojen ulkopuolella.